torstai 16. elokuuta 2012

Työ(takka)huoneen muutos

Seuraavaksi entisen takkahuoneen, nykyisen työhuoneen muutos.

Kuten kuvat kertovat, oli huoneessa ennen melkoisen valtava ja ruma takka. Takka oli suoraan kulmaikkunoiden edessä, joten peitti kaikki näkymät pihalle ja esti valon pääsyn sisään asuntoon. Takan piippu meni vielä yläkerrassa makuuhuoneen läpi, joten valo-ja kalustamisongelmia oli sielläkin. 


Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, mikä oli näkymä olohuoneesta, tai jopa kauempaa ulko-ovelta katsottaessa... Takka vei myös tilaa pienestä huoneesta todella paljon. Päätimme siis, että takka ei jää meidän asuntoon, ei tuossa muodossa eikä tuohon paikkaan missään muodossa. Kummallakaan meistä ei ollut mitään todellista halua edes uutta takkaa saada, joten päätimme elää takatta. Katsotaan sitten joskus tulevaisuudessa, jos mieli muuttuu, että mitä sitten keksitään...

Näinpä takka lähti. Takan ja piipun purku-urakasta voi lukea täältä.
Tilalle tuli tilaa, valoa, tilaa ja valoa! Näkymä ulko-ovelta ja olohuoneesta on tällä hetkellä hieman erilainen. Näkymä jatkuu koko talon läpi takaikkunoista ulos saakka (jos verhot on auki).

Verhot vielä puuttuu, ne on tällä viikolla tilattu. Myös valaisimet puuttuvat vielä, Ikean väliaikaisratkaisu on vain työpöydällä antamassa jotain valoa kansalle.





8 kommenttia:

  1. Toi teidän lattia on kyllä ihan superhieno!!! Tulee oma lapsuuskoti mieleen jossa oli samanlaista.

    Terkuin Outi joka käy välillä blogia kurkkimassa ja kommentoimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Itsekin olen aivan rakastunut tuohon Saimaan. <3

      Poista
  2. Outin kanssa olen samoilla linjoilla. Kerta toisensa jälkeen ihastelen tuota teidän lattiaa, se on UPEA!

    VastaaPoista
  3. Melekonen muutos, wau!!

    Meinaatteko ylös takan kuiten jättää? Nimimerkillä ikuisesti takasta haaveileva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, siellä ei takkaa ollutkaan, vain se piippu meni huoneen läpi. Kaikki on purettu nyt. Me ei haaveilla takasta, ainakaan vielä. Jos aletaan haaveilla, niin katsotaan sitte. =)

      Poista
  4. Kylläpä tuli paljon tilaa ja VALOA! Vau!

    VastaaPoista
  5. Hieno muutos! Oletteko ajatelleet lisätä uuden takan työhuoneeseen? Sen valossa ois aikas ihanata näpytellä työjuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin ei olla laittamassa takkaa lainkaan (ainkaan sisälle....)

      Poista