keskiviikko 26. syyskuuta 2012

25/9/2012


Yläkerrassa on taas edistytty. Vaatehuoneesta on vanhat putket hävinneet.

Parketti on lattiassa (tänään jo koko yläkerrassa).

Sähkömieskin on käynyt ja piuhaa on paikat pullollaan.

Vanhat ulkoseinät on reiítetty ja uusi höyrysulku asennettu. Ikkunat on tiivistetty.

Iv-kanavat on asennettu ja alaslaskut tehty. Osittain on jo kattokin levytetty.

Kaide on purettu seinän/lasin runko asennettu.

Josko sitä saataisiin seinää sitten seuraavaksi, niin ei olisi makuuhuoneen nurkastakaan enää näin avarat näkymät...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Yläkerran wc-suunnitelmat





Huomenna varmaan Janniksen pojat ovat käymässä kylpyhuoneen kimppuun aloittaen lattialämmityksestä. Patterit on siis poistettu tästäkin tilasta, ja tilalle tulee lattialämmitys. Mukavampi käytössä ja iloisempi silmälle.

Vanhaan vessaan verrattuna seinä on siirtynyt lähemmäksi ikkunoita ja tila on vähän pienentynyt. Ensimmäisessä suunnitelmassa vessassa oli edellen suihku, mutta tästä ideasta luovuttiin, kun alas tuli kaksi suihkua. Haluamme tämän tilan pysyvän kuivana ja höyryttömänä, jotta siellä voi toimia paremmin muiden (aamu)askareiden parissa.

Seuraavassa versiossa suihkun tilalle tuli säilytystilaa. Allas pysyi edelleen samalla seinällä.

Lopullinen versio on tässä, ja siinä allas siirtyi wc-istuimen kanssa samalle puolelle tilaa. Toiselle puolelle jää iso peili ja laatikostoja.


perjantai 14. syyskuuta 2012

14/9/2012


Tänään taas jo vähän enemmän seinärunkoa paikallaan. Alkaa jo näkyä kunnolla, miten ne huoneet yläkertaan asettuvat.


Vessa on levytetty kaakelilujalla ja putkimies on käynyt tekemässä taikojaan.



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

12/9/2012

Toinen makkari jo paketissa, eli levytys tehty ja parketti asennettu.

Ja niin ne ihanat laatat sitten lähti. nyyh.


Samoin on lähtenyt vanha oven paikka.

Jotain uuttakin jo ilmestynyt, eli makuuhuoneen ja w-t-c:n välisen seinän runko.

Tervetuloa vaatehuoneeseeni.

Ja voin kertoa, että pölyä on j-o-k-a paikassa! Mutta mitäs sitten, sole ku siivota. Ei tässä koko ikää näin eletä! =)

tiistai 11. syyskuuta 2012

11/9/2012


Tässä jossain meillä oli ennen vessa ja kylpyhuone. Nyt näyttää aika karulta. Mietin vain, että kuinka me millään raaskitaan luopua näistä ihanista laatoista!? :)

Heitänpä pikku veikkauksen: Eipä taida seinästäkään laatat lähteä aivan nostelemalla.
Tuli vain mieleen...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

8/9/2012 (talkoot)

Eilen pidettiin yläkerran purkutalkoot kaveriporukalla. Hyvin saatiin hommat taas etenemään.

Entinen vaatehuone oli siinä.

Illan jo hämärtyessä oli möykkä kovimmillaan. Parketti ei todellakaan ollut helposti irrotettavissa. Alakerran parketti betonilattian päältä lähti hennosti petkeleellä työntämällä, tähän vaadittiin jo järeämpiä aseita ja isompia miehiä (kuin minä). :)

ISO ISO KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE! 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

1/9/2012



Tänään on taas tapahtunut....

Portaikosta on tehty silta keittiön puolelle ja reikä seinään, eli pääsy välikattoon.

 Siellä ne on pojat päivän tuusanneet.



Ja tässä syy, miksi.